keskiviikko 1. elokuuta 2012

Örnsköldsvik - Trysunda 25.7.2012


Matkaa Örnsköldsvikistä Trysundaan kertyy tasan 15 mailia ja siihen eskaaderin molemmat veneet saivat kulumaan noin kolme tuntia. Tuuli oli heikkoa ja sekin vähäinen huonosta suunnasta joten Ö-vikin kapeikkojen lisäksi loppumatkakin ajettiin koneella. Matkalla Aquilan miehistö nautti Höga Kustenin kauniista maisemista ja tietysti täytekakkukahvien kruunaamasta leppoisasta matkanteosta (murukahvia ja sekalaisia keksejä). Päivä oli siihen asti ollut varsin epävakainen. Siitä oli vielä jäljellä muhkeita sadepilviä. Seuraavalle päivälle oli luvassa kaunista ilmaa ja luoteenpuoleista tuulta, mikä antoi hyvät odotukset seuraavan päivän matkalle etelää kohti.




Trysundan vierasvenesatama toivottaa ihmiset hyvän palvelun lisäksi myös kauniilla miljööllään tervetulleiksi. Matkalla soitimme Trysundan satamaan ja tiedustelimme vapaiden vieraspaikkojen tilannetta. Joka päivälle pitää olla myös varasuunnitelma, sillä Höga Kusten on suosittu veneilykohde varsinkin heinäkuussa. Jostain syystä Trysundassa oli reilusti vapaita paikkoja vielä seitsemältä illallakin. Samoin Ö-vik oli jokseenkin tyhjä Aquilan ja Fiian makoillessa lähes ypöyksin vierasvenesataman kelluvassa laiturissa.


Veneellä purkkilihapullat ja makaroni ovat mainiota ruokaa, kun niille löytyy sopiva hetki. Me kuljetamme usein yrttejä ja muuta mukavaa täydentämään venekeittiön rajallista ruokalistaa. Basilika sopii mainiosti myös ruotsalaisten purkkilihapullien seuraksi. Täällä tuoretavaraa saadaan hankittua sen verran usein, ettei purkkimuonaan ole vielä juurikaan tarvinnut koskea. 


Trysundan kahvila, josta saa hankittua peruselintarvikkeita. Satamassa on hyvät huoltotilat veneilijöille, wc, suihku, sauna ja keittiötiloja.


Illallinen valmistettiin saaren pohjoisreunalla olevalla grillipaikalla. Jälleen kerran eskaaderin "rouvasväen säätiö" oli loihtinut makoisat murkinat, naudan entrecôteeta marinoituna, tomaattisalaattia ja tsatsikia. Ohje löytyy merisuolattu.blogspot.com


Harvoin illallisella saa nauttia näin hienoista maisemista auringon laskiessa korkeiden saarten taakse.


Seuraava aamu alkoi yhteisellä aamiaisella Fiian aurinkokannella, minkä jälkeen lähdettiin jatkamaan matkaa.  Tarkemmin emme Trysundaan tutustuneet tällä kertaa. Aquila ehti vielä käydä sataman jätepisteellä lahden toisella reunalla. Kuvassa Aquilan takana Trysundan vierasvenesatama ja vasemmassa reunassa Fiia nostamassa peräankkuria. Seuraana kohteena eskaaderin veneillä oli Bönhamn.

-Jaakko-


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti