sunnuntai 4. elokuuta 2013

Siirtopurjehdus alkaa: Vaasa 5.6. - Reposaari 7.6.

Starttipäivää edeltäneet ilta ja yö olivat hyvin tuulisia, mistä johtuen tuuliennustetta sekä myös salamatutkaa tutkittiin tarkasti ja lähtöhetkeä siirrettiin muutamalla tunnilla.
Edellisenä iltana Biltema-mallinen, kolme kesää palvellut wc-istuimen tyhjennyspumppu päätti ruveta vuotamaan ja lopulta mennä jumiin. Viime hetken remonttienergiat kohdistettiin tällä kertaa toalettiin.
Aamulla klo 9 tehtiin varmistussoitto Seinäjoen Biltemaan ja maakuntamatkan tuliaisina saatiin wc-istuimeen varaosat ja paluumatkalla täydennettiin lähimarketista muonavarastot. Vaasaan palatessa nautimme makoisan lounaan edellisvuosien talkoopäivinä tutuksi tulleella paikallisella huoltoasemalla. Luonaan ja sitä seuranneen asennustuokion aikana tuuli osoitti aavistuksen laantumisen merkkejä. Tuuliennuste näytti illaksi heikenevää pohjoistuulta ja vain maa-alueelle ukkosta. Niinpä siirron aikaisena Aquilan päällikkönä toiminut Heikki teki lähtöpäätöksen ja ensimmäisen reissupäivän tavoitteena oli saapua Bergö:n lautan maanpuolelle Bredskärin satamaan.

Aquilan köydet irroitettiin 5.6.2013. klo 15  Navakan, (10 - 12 m/s) NE-tuulen saattelemana ajoimme koneella Vaasan "poijuväylää" pitkin,  kunnes käännyimme etelään johtavalle rantaväylälle. Saimme keulapurjeella mukavan vauhdin myötätuuleen.

Saavuimme alkuillasta Bredskärin satamaan. Iltaa kohti pohjatuulikin tapansa mukaan rauhoittui nukkumaan.
Bergön kalasatama 5.6.2013

Alkukesän auringonlasku Merenkurkussa.


Seuraavana aamuna oli startti klo 6.05 täysin tyynessä ja selkeässä säässä. Siirron alkuosuuden pääkokki Heikki tarjoili rannassa valmistellun meriaamiaisen.
Parin tunnin koneajon jälkeen moottori osoitti lieviä hyytymisen merkkejä ja samaan aikaan lännen ja etelän suunnasta lähestyi tasaista vauhtia vankka sumupatja. Noin tunnin kuluttua moottori sammui, eikä suostunut käynnistymään. Aluksen päällikkö oletti polttoainejärjestelmän karkeasuodattimen tukkeutuneen. Samaan aikaan sumu oli vallannut Aquilaa ympäröivän merialueen. Keväällä asennettu tutka/plotteri pääsi heti alkumatkasta käyttöön.

Oiva apuväline!
Sumupäivien motto: "Seilataan koneella ja otetaan aurinkoa sumussa."


Konehuoneessa vietetyn ihmettelytuokion aikana huomasimme moottorin polttoainehanan olevan lähes kiinni. Tässä syy koneen hyytymiseen! Hana oli ilmeisesti jäänyt kiinni edellispäivinä tehdyn vetolaitehuollon aikana. Tästä lähtien polttoainehana tulee tarkistettua aina ennen lähtöä!


Tapahtumarikkaan sumuseikkailun uuvuttamina saavuimme Krististiinankaupungin vieraslaituriin tyynessä ilta-auringossa. Sauna, iltaruoka ja lyhyt iltatepastelu keskustan kaduilla sekä seuraavan päivän suunnitelma täyttivät miehistön loppuillan.
Kristiinankaupunki, kaupungin vieraslaituri

Tyynen aamun startti Kristiinankaupungista klo 6.45. Päivän tavoitteena Porin Reposaari. Sama sumuilmiö toistui pian meriaamiaisen jälkeen ja väistyi edellispäivän tavoin auringon lämpövaikutuksen myötä.
Päivä piti sisällään pitkästi koneajoa ja pieniä seilipätkiä, kokkaamista, seuraavien legien suunnittelua...

Reposaari, Merilokki vierassatama


Aquila kiinnittyi Reposaaren Merilokin vierassatamaan samalle laituripaikalle kuin 07/2009. Silloin oltiin siirtomatkalla Turusta Vaasaan. Illan kuluessa Antti autoili Savonmaalta täydentämään seuraavan pätkän siirtomiehistöä.


Aloitusmiehistössä; Samuel, Pekka ja siirtoprojektin päällikkönä Heikki.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti