sunnuntai 4. elokuuta 2013

Högsåra - Tammisaari 9.7. - Helsinki 13.7.

Varhainen lähtö Högsåra Byvikenistä klo 7.15. Kaunis pouta-aamu. Päivän tavoitteeksi otettiin purjehtia Tammisaareen. Tämä legi oli Saaristomeren osuuden pisin päivämatka n. 50 mpk ja samalla pisin purjeilla kuljettu osuus, vain 2h koneajoa!
Meriaamiaisen ja kolmannenkin matkalaisen herättyä päätimme nostaa purjeet hieman Kasnäsin eteläpuolella, kun tuulta oli jo W 5 m/s. Päivän aikana tuuli voimistui niin, että Hankoon saavuttaessa se oli W 8-9 m/s. Hanko Tullisaaren kohdalla meitä vastaan tuli vuosikymmenten takaa tuttu Omega 42 s/y Atalanta, jonka aiempi kotipaikka oli Oulu.

Saavuimme Tammisaareen alkuillasta, joten meillä oli mukavasti aikaa etsiä illallispaikka kaupungin rantaravintolasta. Seuraava päivä kului sateenropinaa kuunnellen, muona- ja tarvikevarastoja täydentäen sekä pyykkituvalla jonottaessa. Seuraavana aurinkoisena aamuna Hanna ja Sanni lähtivät autolla kotia kohti. Illalla miehistöön liittyivät Aku, Satu ja Antti.

Aquilan matka jatkui seuraavan kahden päivän aikana Lähteelän (satama 402) kautta Helsingin Tervasaareen. Brudholmenin edustalla tapasimme Antin veljen venekuntineen. Kylkikiinnityksen ja rupattelutuokion jälkeen Aquila jatkoi matkaa kohti Helsinkiä.
Helsingissä miehistö vaihtui. Aku, Satu ja Antti matkasivat kotia kohti. Heikki jäi veneelle tekemään huoltohommia ja tepastelemaan helteiseen Helsinkiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti