tiistai 21. elokuuta 2012

Ulvöhamn - Mjältön, Baggviken 8.8.2012

Keskiviikkoaamu valkeni kauniin sään siivittämänä ja niinpä päätimme käydä hieman ulkoilemassa. Ensin kävelimme hotellilta itäänpäin johtavaa polkua jonkin matkaa ja ihastelimme salmen kallioita ja kivikoita. Takaisin tullessa päätimme reippailla kylän toisella puolella kohoavalle Lotsbergetille. Sieltä oli hienot näkymät Ulvöhamnin yli sekä toiselle puolelle Mjältön suuntaan. Lotsbergetillä vierailuun kannattaa varata aikaa, mukaan kannattaa ottaa eväät ja nauttia vaikka kuppi kahvia hienoissa maisemissa. 

Lotsbergetille johtavalla polulla on numeroidut portaat. Puisia portaita on 211 ja betonisiakin taisi olla noin 35 kappaletta. Lämpimällä säällä kapuaminen sai hien pintaan yhdellä jos toisellakin.

Ennen Ulvöstä lähtöä kävimme vielä syömässä lounaan rantaravintolan kalabuffet-pyödässä. Buffet oli katettu kauniisti vanhan puuveneen sisälle. Oikein herkullisella lounaalla pärjäsimme iltaan asti. 

Ulvön kaupasta hankimme leipää ja vihanneksia seuraavia päiviä varten. Rannassa on myös tankkauspiste, josta Aquila sai dieseltankkiinsa täydennystä. Lisäksi mainittakoon, että salmen länsireunalla on kelluva septintyhjennyspaikka. Kävimme ajamassa ponttoonin ympäri ja Maarit jatkoi samalla Aquilan manööveriharjoituksia, jotka jo Ö-vikissä lähtivät hyvälle alulle. Vaikka ponttooni näyttää olevan hyvin lähellä rantaa, niin sen ja ranan välissäkin on noin 4 metriä vettä.

Matka Ulvöstä Baggvikeniin ei ole kuin muutaman mailin mittainen, mutta Aquilan purjeet nostettiin ja leppoisa etelätuuli vei pikku hiljaa kohti määränpäätä.

Ulvöstä lähdettäessä aurinko paistoi lämpimästi, mutta kapeikosta ulostulon jälkeen maisema muuttui sateisen harmaaksi. Mantereen yllä oli tummia sadepilviä ja välillä osa maisemasta häipyi harmaan sateen taakse piiloon. Seurailimme sateen ja pilvien liikettä ja vältyimme kaikkein pahimmilta kuuroilta

Baggvikenin "laguuniin" johtaa kapea salmi, jossa vettä on matalimmillaan noin 3 metriä. Heti kapeikon jälkeen kaiku näytti taas 7 metriä aivan lahden keskelle saakka. Lahden pohjoisreunalla on laitureita, grillipaikka ja vessat. Lahdenpohjukassa on sauna. Rannasta lähtee polku, joka johtaa Mjältön huipulle. Mjältö on Ruotsin korkein saari ja sen huippu kohoaa 236 metriin. Huipulla käyvät veneilijät ovat ottaneet tavakseen viedä huipulle kiven mukanaan ja näin kasvattaa saaren korkeutta. Aquilan miehistön oli tarkoitus patikoida huipulle seuraavana päivänä, sillä ilta oli sateinen ja polku olisi varmasti liukas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti