perjantai 10. elokuuta 2012

Matkalla tulee mieleen aina jotain paranneltavaa




Ruotsissa peräankkurin käyttö on satamissa selkeästi yleisempää kuin Suomessa. Mitä enemmän kuokkaa nostetaan ja lasketaan, sitä suurempi todennäköisyys on naarmuttaa peräkulmaa ankkurilla tai kettingillä.Aquilan kyljet kunnostettiin vuosi sitten ajantuomista naarmuista ja kolhuista. Ylimääräisestä fendarista saa helposti viritettyä suojan peräkulmaan.









Ihme, ettei tällaisen ravistamalla toimivan lappopumpun hankkiminen ole tullut aikaisemmin mieleen. Sen sijaan on kiroiltu tiputtavan petroolikannun kanssa tai taiteiltu tratin kanssa dieselkannusta tankattaessa. Sundsvallin Hjertmansilta hankittiin kaksi pumppua, toinen petroolille ja toinen dieselille. Pumput merkattiin Aquilan pieteetin mukaisesti asiaankuuluvin tekstein. Suosittelen vastaavanlaisen pumpun hankkimista niille, jotka joutuvat veneessä kannujen kanssa pelaamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti