perjantai 10. elokuuta 2012

Rakennellaan jotain pientä pikku hiljaa


Aquilaan hankittiin tänä vuonna Ruotsista uusi kumivene, joka sai perälautaansa Sundsvallissa myös tunnisteen. Pelastusrenkaaseen tarkoitettuja tarroja oli vielä jäljellä ja sellainen sopi mainiosti.



Kumiveneen hankkiminen innoitti hankkimaan myös perämoottorin. Sellainen sattui olemaan myynnissä eräällä tutulla Aquilan kotisatamassa. Kuvasssa näkyy myös juhannuksena valmistettu huppu.











Perämoottori tarvitsee tietysti myös telineen, sillä veneessä sitä ei voi koko aikaa pitää paikoillaan. Aquilan kaiteisiin sopivaa telinettä ei ollut tarjolla, joten sellainen piti valmistaa. Varastosta löytyneistä vesivanerin paloista saatiin hetken tuumailun jälkeen sopiva teline valmiiksi. Ongelmia oli ainoastaan eräästä vaasalaisesta mm. auto- ja vene- ja rakennustarvikkeita myyvästä liikkeestä ostettujen ruostumattomien keulalenkkien kanssa, joilla teline kiinnitettiin peräkaiteeseen. Keulalenkkien mukana tulleet mutterit toimivat hienosti, mutta mutterit päätettiin kuitenkin korvat nyloc-muttereilla kiinnityksen varmistamiseksi. Samasta liikkeestä ostettujen nyloc-mutterreiden kierre leikkasi harmillisesti kiinni ja alkuperäiset mutterit vaihdettiin takaisin, mutta osa kierteistä oli ehtinyt vaurioitua. Kuvassa näkyy yksi poikki sahattu pultti, jossa mutteri ei enää liikkunut eteen eikä taakse. Ensi kerralla kierre pitää muistaa öljytä ennen asennusta.


Biltemasta hankitusta 120mm leveästä tiikkilaudasta saatiin tehtyä juuri sopivat levyt pentterin altaiden päälle. Venekeittiössä harvoin on tarpeeksi laskutilaa, mutta näillä levyillä tähän ongelmaan saatiin hieman helpotusta. Laudat on sidottu toisiinsa alapuolella olevilla rimoilla, jotka samalla kohdistavat levyt oikeille kohdille ja pitävät ne napakasti paikoillaan. Silloin, kun levyjä ei tarvita, ne ovat remmillä kiinnitettyinä kulkuaukon portaiden alla. Kuvissa näkyy myös tänä vuonna asennettu tukeva hana. Vanhat pentterin ja vessan hanat olivat mallia Biltema, joiden ongelmana on se, että jos joku kerran kääntää hanan liian tiukasti kiinni, niin sen jälkeen hana ei enää pidä kunnolla. Toinen syy hanan vaihtamiseen oli se, että paineistetun merivesijärjestelmän myötä tarvittiin kaksipuolinen hana.  Aquilan hana löytyi kirpputorilta eikä siihen tarvinnut uusia muuta kuin oksan päässä oleva sihti.

Vessan hana vaihdettiin pentterin hanan kanssa yhtä aikaa. Nyt vessassakin voi säästää makeaa vettä esim. käsienpesun yhteydessä käyttämällä merivettä. Tämän hana löytyi lyhyen kyselykierroksen jälkeen Aquilan miehistön tutuilta seurakavereilta. Hekin olivat vaihtaneet veneensä hanan, toisesa syystä tosin, ja tämä hana oli jäänyt autotallin hyllylle pölyttymään. Maksuvälineenä toimi pari Aquilasta ylimääräiseksi jäänyttä hätärakettia.


Kannen läpi kulkevan maston ongelma on usein ja varsinkin maston vanhetessa se, että vettä tulee välillä sisällekin.
Aquilan maston tiivistäminen on ollut pitkä projekti. Vuotokohtia on mietitty ja vähitellen eliminoitu yksi kerrallaan. Aivan ensimmäisenä vaihdettiin vuonna 2010 kauluksen päälle tuleva pressu. Vuosi sitten kannen läpiviennin yläpuolella mastoon sisälle piti laskea tarkoituksen mukainen tiivistysaine, mutta tuolloin huomattiin, että maston sisällä oleva alkuperäinen laippa oli vuosien aikana valunut kymmeniä senttejä alaspäin. Projekti sai reikien poraamisen jälkeen odottaa seuraavaa kautta. Tänä keväänä ennen maston pystyttämistä laippa saatiin työnnettyä oikealle kohdalle ja kun olosuhteiden tiedettiin olevan tarpeeksi kuivat, maston sisälle laskettiin epoksitiivistysaine. Myöhemmin tiivistysaine laskettiin myös purjeuraan ja kikkatangon helan ympäristö tiivistettiin vielä uudelleen. Nyt masto on saatu niin tiiviiksi, että purjeurasta tulee salongin pöydälle pari tippaa rankkasateella tai jos aalto lyö kannella mastolle asti. Viimeinen vuotokohtakin on jo paikallistettu em. helan alapuolelle. Me hankimme tiivistysaineen ja ohjeet Jotiko Marinesta, mutta muitakin ja ehkä edullisempiakin paikkoja varmasti on.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti