tiistai 21. elokuuta 2012

Baggviken - Docksta 9.8.2012


Baggvikenistä Dockstaan lähdettiin sateisissa säässä. Yön ja aamupäivän ajan jatkunut sade sai Aquilan miehistön luopumaan ajatuksesta kiivetä Mjältön huipulle. Kiipeämistä olisi niin paljon, ettei tuntunut hyvältä ajatukselta lähteä patikoimaan vesisateessa liukasta polkua. Kun saateeseen tuli pieni tauko, lähdettiin kohti Dockstaa. Matkan aikana avautui jylhät maisemat varsinkin oikealla puolella, jossa toinen toistaan korkeammat niemenkärjet loivat vuonomaisen tunnelman.

Dockstan vierasvenesatama näytti lähestyttäessä autiolta eikä sinne päivän aikana sitten Aquilan lisäksi muita saapunutkaan.

Aquila on sen verran leveä, ettei kelluvassa laturissa olleet aisapaikat miellyttäneet päällikköä. Fendarit mahtuivat juuri ja juuri kylkien ja aisojen väliin, joten Aquila päätettiin siirtää laiturin toiselle puolelle kylkikiinnitykseen.

Koko päivän sitloodan päällä ollut puomiteltta päätettiin jättää vielä matkan jälkeenkin paikoilleen. Illaksi ei ollut sadetta luvassa, mutta taivas näytti edelleen harmaalta ja ennusteet olivat pettäneet aikaisemminkin tämän reissun aikana. Kiinnittäytymisen jälkeen miehistö lähti tutustumaan sataman palveluihin ja kirjautumaan sataman vieraaksi. Satamassa on erittäin ystävällinen palvelu ja jo totuttuun tyyliin hyvät puitteet, pesukoneita ja langatonta nettiyhteyttä myöden. Ensikertalainen saattaa yllättyä siitä, että laiturilla vastassa oleva, iloisesti hymyilevä satamanhoitaja ei puhukkaan ruotsia vaan italiaa ja englantia. Saimme satamanhoitajalta kattavan esittelyn sataman tiloista sekä vinkkejä siitä, mihin Dockstassa kannattaa käydä tutustumassa. Jos satamaan jättää oman sähköpostiosoitteen, niin satamanhoitaja lähettää vielä perään ottamiaan kuvia satamaan saapuvista ja lähtevistä vieraista. Tässä tarinassa esillä olevat kuvat ovat kuitenkin Aquilan miehistön ottamia. Puolet miehistöstä jäi laiturille siirron ajaksi, joten oli oiva tilaisuus ottaa kuvia välillä hieman toisestakin kuvakulmasta.

                                                   Apuliens Smak

Olimme jo etukäteen ilmoittautuneet satamassa illalla järjestettävään maistelutilaisuuteen. Olimme saaneet vinkin tällaisesta tapahtumasta s/y Fiian miehistöltä yhteisen eskaaderiviikon aikana. Fiian salongissa tarjotut italialaiset herkut, joita Fiian miehistö oli vastaavasta tilaisuudesta hankkinut, saivat myös Aquilan miehistön suuntaamaan Dockstaan. Apuliens Smakin, http://www.apulienssmak.se/, on perustanut Ruotsiin viime vuonna Italian Apuliasta  muuttanut Roberto Carvutto. Hän tuo kotiseudultaan huolellisesti valikoituja tuotteita, esimerkiksi käsin tehtyä pastaa, oliiveja, oliiviöljyjä ja kastikkeita. Maistelutilaisuudessa Roberto valmisti tyyppillisen apulialaisen "aperitivon" eli ennen ateriaa tai pelkästään seurustelun yhteydessä nautittavan kokonaisuuden. Toivottavasti saamme Roberton myös Vaasaan vierailulle!


Tässä valmis Apulian Aperitivo: sitruunalla terästettyä tomaattimehua, bruschettaa, käsin tehtyä pastaa kahdella eri kastikkeella, oliiveja, taratelleja ja muita herkkuja.
Houkutteleva purkkirivistö, joista muutama päätyi myös meidän ostoskassiin!


1 kommentti: