torstai 23. heinäkuuta 2015

Uusi ruori

Aquilan alkuperäinen ruori on viime vuosien aikana osoittautunut hieman liian pieneksi. Jos ruorimies istui sivukannella painon tai tähystämisen vuoksi, hänen käsi ei aivan yltänyt ruoriin. Päätettiin tehdä uusi ruori, jonka halkaisija olisi mahdollisimman suuri. Tarvikkeet hankittiin vaasalaiselta rosterikauppiaalta. Tällaisen työn tekeminen vaatii erityistä osaamista. Meiltä se olisi jäänyt tekemättä, mutta onneksi saimme apua muualta. Keskiön valmistuksen ja hitsaustyön teki Jaakon tuttu.

Uuden ruorin mittakuva

Ruorikehän halkaisijan suurentaminen aiheutti sen, että paapurin sivuboksin luukku ei mahdu aukeamaan ellei kehää tuoda tarpeeksi taakse. Uusi keskiö laitettiin kevättalkoissa paikoilleen, jotta voitiin tehdä vielä viimeiset mittaukset ruorikehän paikan suhteen.

Kehäputken taivuttaminen teetettiin Vaasan kaupungin keskuskorjaamolla. Kehäputken pituuteen tulee varata vähintään 300 milliä ylimääräistä molempiin päihin, sillä taivutuskone ei pysty taivuttamaan putkea koko pituudelta.

Valmis ruori lähdössä Kuopioon. Ruorin halkaisija on 880 milliä, kehäputken halkaisija on 25 milliä ja puolien halkaisija on 15 milliä. Uusi ruori on 6-puolainen kuten alkuperäinenkin, joten automaattiohjauksen remmin kehä sopii myös uuteen ruoriin.

Keskiön kiilaura viimeisteltiin lopulliseen mittaansa KuoPs:n Iivarinsalon "verstaalla". Kanssaveneilijöiden kasvoilla oli havaittavissa kysyviä ilmeitä, kun otimme miesten saunavuorolle veneeltä mukaan saunakassin, viilan sekä ruorin ja saapastelimme saunalle. 

Hitsaussaumojen muodonmuutosten eli vetämisen vuoksi kehäputken ja keskiön välistä etäisyttä piti vielä hieman säätää ennen lopullista asennusta. Pirttiniemestä löytyi sopivia tarvikkeita kuvassa näkyvän jalometallien kylmämuokkaukseen tarkoitetun prässäyskoneen rakentamiseen.

Muokkaamisen tarve ei ollut suuri. Kuormaliinoja kiristettäessä taipumista seurattiin mitan avulla. Hitsaussaumoja seurattiin taivutuksen aikana, sillä tarkoitus ei ollut repiä vaan taivuttaa.

Uusi ruori on paikoillaan. Tässä projektissa materiaalikustannukset olivat noin 50 euroa, putken taivutus maksoi 30 euroa ja Jaakon tuttu käytti keskiön valmistukseen ja hitsaustöihin noin 10 tuntia.

Uudella ruorilla saatiin 60 milliä lisää ulottuvuutta. Kehän ja sivupenkin väliin jää juuri sopiva väli, josta esim. isopurjeen skuutti mahtuu tarvittaessa kulkemaan. Lopullisen kiillotuksen jälkeen ruoriin laitetaan vielä nahkapäällinen. Jos joku kanssaveneilijä tarvitsee 6-puolaisen ruorin, jonka halkaisija on 760 milliä ja kehäputken halkaisija on 22 milliä, niin meillä on autotallissa sellainen joutilaana. 

1 kommentti:

  1. Onkohan vanha ruori vielä tallissa, olen sellaista vailla 0443566779

    VastaaPoista