sunnuntai 4. elokuuta 2013

Siirtopurjehduksen 1.osa päättyy: Taivassalo - Teersalo 10.6.

Startti ja tankkaus Vuosnaisten meriasemalla klo 8.30. Päivän tavoite oli löytää Aquilalle turvallinen sekä autolla helposti saavutettava satamapaikka noin 15 päivän ajalle, jonka vene tulisi olemaan ilman miehistöä.

Matkalla tehtiin perinteiseen tapaan huoltohommia. Tällä kertaa tiivistettiin paapuurin puoleisen rustin läpivienti.







Jaakon työkaveri oli valmistellut Aquilan parkkeeraamista omaan kotirantaansa Taivassaloon. Saavuimme sovittuna aikana hänen antamiin koordinaatteihin. Hetken odottelun jälkeen Aquilan miehistöstä hieman jännittävältä tuntuva luotsaus alkoi. Päällikkö ohjasi venettä luotsilta saamiensa ohjeiden mukaan kohti rantakaislikkoon ruopattua väylää. Muutaman veneenmitan päästä köli tarttui melkoisen tiukasti pehmeään savipohjaan. Aquila pääsi savesta irti uuden pirteän koneen avulla. Parin etenemisyrityksen jälkeen totesimme väylän olevan liian matala.
Luotsin perässä.

 Alkoi uuden sataman etsiminen. Parin lähisatamiin soitetun puhelun ja Jaakon työkaverilta saadun vinkin avulla päällikkö löysi muutaman mailin päästä Teersalon vierassataman. Satamassa on yhteysaluslaituri, kauppa, septi- ja tankkauspiste sekä pari rantaravintolaa.

S/Y Aquila Teersalon vieraslaiturissa.
Teersalon satama- ja ravintolayrittäjä suhtautui siirtoseikkailuumme erinomaisen palveluhenkisesti. Toisaalta oli turvallista, mutta myös jännittävää jättää alus miehittämättä tuntemattomaan ympäristöön. Suosittelen tätä satamaa vastaavassa tilanteessa olevalle veneilijälle.
Suurkiitos vielä tässä yhteydessä "Saaristomeren asiantuntija" Eliakselle, joka poikkesi Aquilan kannella "kuuroa" käärmettä tervehtimässä. Häneltä toukokuussa saatujen satamavinkkien pohjalta suunnittelimme siirron seuraavaa osuutta, jonka teemana oli perhe lomailee Saaristomerellä.

Erinomainen lintuvahti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti