lauantai 29. syyskuuta 2012

Supercoolin tuulettimien moottorit

Tuulettimen moottorin rikkoutuminen aiheutti päänvaivaa edellisen purjehduksen ensimmäisenä päivänä.  Peltier-periaatteella toimiva Supercool kylmälaite on siinä mielessä varmatoiminen, että siinä ei ole muita kuluvia osia kuin tuulettimien moottorit, sillä sähkövirta siirtää lämpöä elementin osien välillä. Nyt kuitenkin kävi niin, että lämpimän puolen moottorista paloi käämi eikä Ruotsista saatu hankittua uutta moottoria. Suomesta moottoreita kuitenkin löytyi ja kun Aquila saapui Vaasaan, hankittiin lämpimälle puolelle uusi moottori sekä pari varamoottoria tulevia vuosia ajatellen. Kylmän puolen moottoristakin on alkanut kuulua vaimeaa nakutusta, joten sekin vaihdetaan lähiaikoina.

Vanhoissa moottoreissa ei ollut näkyvissä mitään tunnistetietoja, joten uudet moottorit tilattiin kylmälaitteen mallin perusteella. Pienen moottorin hinnaksi suomalainen yritys on määrittänyt 35 euroa. Hinta tuntuu aavistuksen kalliilta, mutta jos haluaa ystävällisen palvelun suomeksi ja moottorit postiluukusta parin päivän kuluttua tilauksesta, niin sillä hinnalla moottoreita ainakin toistaiseksi Suomesta saa. Uuden moottorin tyyppitarran tietojen perusteella internetin ihmeellisestä maailmasta löytyi muutamia paikkoja, joista moottoreita saattaisi saada tilattua. Muutamilla nettisivuilla moottorin hinnaksi ilmoitettiin 1,99 dollaria! Jos joku blogin lukija aikoo vaihtaa Supercooliin moottorin, niin kannattaa ehkä hieman nähdä vaivaa ulkomailta tilaamiseen. Aquilan miehistö on todennut, että yksi moottori on hyvä olla varalla ja vaihtaminen onnistuu vaikka merellä, sillä Aquilan työkaluihin kuuluu myös kolvi, joka saa virtansa tänä kesänä asennetusta invertteristä. Alla olevassa linkissä on ohjeet moottorin vaihtamiseen.
http://www.captainsshop.fi/verkkokauppa/product_details.php?p=173

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti